kuva: Ville Miettinen
Kittilän kunnanjohtajan viransijaiseksi on kymmenen ehdokasta.

Parin viikon jatkoaika kerrytti Kittilän vs. kunnanjohtajaksi haluavien joukkoa vain kahdella hakijalla.

Uudet hakijat ovat oikeustieteen ja kauppatieteiden maisteri Kari Kuusisto ja hallintotieteiden maisteri Esko Rautiainen. Rautiainen on toiminut kunnanjohtajana Mellilässä, Askolassa ja Puolangalla.

Lokakuun lopussa päättyneen haun aikana hakemuksia kertyi kahdeksan.

Kunnanjohtajan viransijainen valitaan ensi vuoden ajaksi. Kittilä ei voi täyttää virkaa pysyvästi, sillä kunnanjohtaja Anna Mäkelän kanssa tehdystä sovintosopimuksesta on tehty valitus korkeimpaan hallinto-oikeuteen ja asian käsittely kestää siellä todennäköisesti ensi vuoden syksyyn.

Vuoden loppuun vs. kunnanjohtajana toimii Sanna Ylinampa, joka valittiin 30. lokakuuta Kittilän hallintojohtajaksi.

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä