Petäjäveden kunnanjohtajan valintaa valmisteleva työryhmä on päättänyt kutsua neljä hakijaa haastatteluun.

Haastateltavat ovat Anna-Liisa Juurinen, Pasi Lievonen, Pirkko Lindström ja Eero Vainio.

Anna-Liisa Juurinen on jämsäläinen valtiotieteiden maisteri. Hän työskentelee Jämsek Oy:n kehittämispäällikkönä.

Pasi Lievonen on hallintotieteiden maisteri ja Vesannon kunnanjohtaja. Hän on toiminut kunnanjohtajana Vesannolla vuodesta 2007.

Hallintotieteiden maisteri Pirkko Lindström on Juupajoen kunnanjohtaja. Hänet valittiin Juupajoen johtoon 2012.

Eero Vainio on hallintotieteiden kandidaatti, Lahden kaupunginvaltuutettu ja puolipäiväinen sivistyslautakunnan puheenjohtaja. Hän oli SDP:n kolmas varapuheenjohtaja vuosina 2012–2014.

Haastattelut pidetään 22. maaliskuuta. Tältä haastattelukierrokselta jatkoon valitut kutsutaan 30. maaliskuuta pidettävään kunnanvaltuuston tenttiin. Kunnanvaltuuston tentti on avoin yleisötilaisuus.

Tavoitteena on, että uusi kunnanjohtaja valitaan Petäjäveden kunnanvaltuuston kokouksessa 25. huhtikuuta.

Kunnanjohtajan virkaa tavoitteli 17 hakijaa.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä