kuva: Joni Kanervio/Kinnulan kunta
Kinnula valitsee kunnanjohtajan 9. toukokuuta.

Kinnulan kunnanhallitus päätti maanantaina esittää kasvatustieteiden tohtori Pekka Kanervion valitsemista kunnanjohtajaksi. Kanervion nykyinen pesti määräaikaisena kunnanjohtajana päättyy heinäkuun lopussa.

Kinnula on etsinyt uutta kunnanjohtajaa kevään aikana kahteen kertaan. Ensimmäisellä kierroksella hakemuksia kertyi vain yksi. Toisen kierroksen jälkeen hakijoita ja suostumuksensa antaneita oli yhteensä kuusi, ja heistä neljä haastateltiin.

Kanervio ei lukeutunut haastateltuihin, vaan hän on liittynyt viran tavoittelijoiden joukkoon myöhemmin lähettämällään suostumuksella.

Kunnanhallituksen jäsen Juha Urpilainen, sd., esitti, että kunnanjohtajaksi valitaan hallintotieteiden maisteri Riku Rekonen, mutta esitys raukesi kannattamattomana.

Kanervio aloitti määräaikaisena kunnanjohtajana elokuussa 2014. Kunnanjohtaja valitaan nyt toistaiseksi voimassa olevaan virkasuhteeseen.

Valtuusto valitsee kunnanjohtajan keskiviikkona 9. toukokuuta.

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä