Kimmo Kainulainen on toiminut Savitaipaleen kunnanjohtajana vuodesta 2017.

Kangasniemen valtuusto valitsi maanantaina Kimmo Kainulaisen uudeksi kunnanjohtajaksi. Kaikki valtuustoryhmät tukivat puheenvuoroissaan Kainulaisen valintaa, ja päätös nuijittiin pöytään yksimielisesti.

Kainulainen on toiminut Savitaipaleen kunnanjohtajana vuodesta 2017. Hän on työskennellyt aiemmin muun muassa Varkauden kulttuuri- ja vapaa-aikajohtajana sekä Mikkelin ammattikorkeakoulun ja Metropolia-ammattikorkeakoulun palveluksessa.

– Olen kokenut kunnanjohtajan työn hyvin mielenkiintoiseksi, ja hakeutuminen Kangasniemelle on tavallaan luonnollinen siirtymä. Kangasniemi on vetovoimainen ja astetta suurempi kunta. Myös se merkitsi, että olen aiemminkin työskennellyt Etelä-Savossa, ja alueen koulutus- ja aluekehitysverkostot ovat siten minulle tuttuja, Kainulainen kertoo.

Kainulainen on koulutukseltaan hallintotieteiden tohtori. Hän väitteli Tampereen yliopistossa 2005 aluetieteestä. Väitöskirja käsitteli kulttuurifestivaalien aluetaloudellista merkitystä.

Mainos



Kunnanjohtajan virkaa tavoitteli 16 hakijaa, joista 6 haastateltiin ja 3 lähetettiin soveltuvuusarviointiin.

 

EDIT: Juttua muutettu 22.03 klo. 20.26: Lisätty Kainulaisen kommentti.