Outi Mäkelä.

Kokoomuksen kansanedustaja Outi Mäkelä tavoittelee Nurmijärven kunnanjohtajan virkaa. Mäkelä, 43, on Nurmijärven kunnanhallituksen ja Uudenmaan maakuntahallituksen puheenjohtaja.

Mäkelä on koulutukseltaan kauppatieteiden maisteri. Hän on kolmannen kauden kansanedustaja. Nurmijärven valtuutettu hän on ollut vuodesta 2001.

Myös Nurmijärven johtavat viranhaltijat ovat kiinnostuneita ykkösjohtajan paikasta. Hakijoiden joukossa ovat sivistystoimen johtaja Tiina Hirvonen, elinkeinojohtaja Seppo Pietarinen ja tekninen johtaja Ilkka Ruutu.

Hakemuksia kertyi perjantaina päättyneessä määräajassa kaikkiaan 17. Myös Kittilästä laittomasti irtisanottu kunnanjohtaja, kauniaislainen Anna Mäkelä tavoittelee virkaa.

Muut hakijat ovat hallintopäällikkö Kalle Eklund Vantaalta, toimitusjohtaja Ari Heinilä Helsingistä, Tuusniemen vt. kunnanjohtaja Nina Kivi, varatoimitusjohtaja Timo Kiviaho Salosta, Kirkkonummen kehitysjohtaja Risto Nikunlaakso, Järvenpään talous- ja hallintojohtaja Antti Peltola, Limingan kunnanjohtaja Pekka Rajala, upseeri Jukka Rivinen Nastolasta, raitovaununkuljettaja Roland Tönisson Helsingistä, Tuusulan talousjohtaja Markku Vehmas, rehtori Tero Väänänen Joensuusta ja johtaja Hannu Wuorela Kaarinasta.

Nykyinen kunnanjohtaja Kimmo Behm jää eläkkeelle toukokuun alussa 2018.

Avatar
Jorma Ylönen
jorma.ylonen@kuntalehti.fi
Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.