Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin hallitus esittää Seppo Rannan valintaa
kuva: KHSHP
Seppo Ranta on toiminut KHSHP:n vt. johtajana vuoden alusta lähtien.
Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin (KHSHP) hallitus esittää yksimielisesti valtuustolle Seppo Rannan valintaa sairaanhoitopiirin johtajaksi.
Ranta on KHSHP:n johtajaylilääkäri. Hän on toiminut vt. sairaanhoitopiirin johtajana Hannu Juvosen jäätyä vanhuuseläkkeelle 1. tammikuuta 2019 lähtien.
– Kaikilla haastatteluryhmän seulomilla kolmella kärkihakijalla on tehtävän vaatimat edellytykset hoitaa sitä, mutta hallitus arvioi, että erityisesti Ahveniston sairaalan hankkeen läpiviemiseen sekä niin sanotun 8 tähden yhteistyöhankkeen läpiviemiseksi Rannalla on parhaat edellytykset, kehittämisote ja motivaatio. Esitys valtuustolle on kokonaisarvio hakemusten, haastatteluiden ja soveltuvuusarvioinnin pohjalta, perustelee hallituksen puheenjohtaja Kaija-Leena Savijoki esitystä KHSHP:n tiedotteessa.
Kahdeksan tähden sairaala on Pirkanmaan ja Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirien yhteinen hanke, jonka tavoitteena on luoda yhteinen tuotantorakenne maakuntien erikoissairaanhoitoon.
Sairaanhoitopiirin johtajan virkaa tavoitteli 12 hakijaa, joista 6 haastateltiin. Soveltuvuusarviointeihin valittiin Rannan lisäksi THL:n ylijohtajan Marina Erhola ja Päijät-Hämeen hyvinvointikuntayhtymän toimialajohtajan Juhani Sand. Hallitus kokonaisuudessaan haastatteli testatut hakijat.
Sairaanhoitopiirin valtuusto valitsee uuden johtajan ylimääräisessä kokouksessaan 29. tammikuuta 2019.