Kari Hakari. (kuva: Valtiovarainministeriö)

Valtioneuvosto nimitti torstaina Kari Hakarin määräaikaiseksi muutosjohtajaksi joulukuun alusta 2017 vuoden 2020 kesäkuun loppuun. Hakari on toiminut elokuusta 2017 johtajana sosiaali- ja terveysministeriössä sosiaali- ja terveydenhuollon ohjausosastolla.

Hakari on hallintotieteiden tohtori. Ennen ministeriöön menoa Hakari oli Pirkanmaan liitossa sote- ja maakuntauudistuksen muutosjohtajana. Sitä ennen hän on toiminut johto-, esimies- ja projektitehtävissä Tampereen kaupungilla vuodesta 1990 lähtien.

Muutosjohtaja vastaa maakuntauudistuksen alueellisen toimeenpanon ohjauksesta ja valmistelun yhteensovituksesta yhteistyössä maakuntien liittojen, kuntien, valtion aluehallinnon ja perustettavien maakuntien kanssa.

– Olen sielultani muutoksen tekijä: näen muutoksessa aina mahdollisuuden. Siksi olen tästäkin uudistuksesta innoissani. Tavoitteeni on rakentaa hyvä yhdessä kehittämisen ote maakuntien ja valtion kesken myös uudistuksen toimeenpanon aikana, Hakari sanoo valtiovarainministeriön tiedotteessa.
.
Muutosjohtaja työskentelee valtiovarainministeriön kunta- ja aluehallinto-osastolla. Virkaa tavoitteli 20 hakijaa.

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä