Kuva: PIXABAY

Ristijärven kunnanvaltuusto valitsi maanantaina kunnanjohtajaksi Katri Aulan. Valinta oli yksimielinen.

Haukiputaalta lähtöisin oleva Aula on valmistunut kauppatieteiden maisteriksi Oulun yliopistosta, ja hän työskentelee liikkeenjohdon konsulttina. Aula oli ehdolla Kirkkonummen kuntavaaleissa 2021 keskustan listalla ja on Kirkkonummen tarkastuslautakunnan jäsen.

Ristijärven kunnanhallitus esitti valtuustolle Aulan valintaa äänin 6-0 vastoin vs. kunnanjohtajan Maarit Ojavuon pohjaesitystä. Ojavuo jätti hallituksen päätökseen eriävän mielipiteensä. Hän mielestään haastattelun ja hakupapereiden perusteella Aula ei täytä hakuilmoituksessa määriteltyjä kelpoisuusvaatimuksia.

Valtuuston valinnan jälkeen lähetetyssä tiedotteessa todetaan, että haastatteluryhmä on käynyt useaan otteeseen keskusteluja ja vertaillut haastateltavia ja pohtinut tarkasti, että kuka haastatelluista ehdokkaista on hakemuksensa, koulutuksensa, työkokemuksensa ja haastattelun perusteella sopivin ja ansioitunein henkilö Ristijärven kunnanjohtajan virkaan.

Valtuuston asettamat kelpoisuusvaatimukset olivat soveltuva ylempi korkeakoulututkinto ja käytännössä saavutettu kokemus. Kunnanhallituksen puheenjohtajan Paavo Oikarisen, kesk., mukaan Aula täyttää nämä ehdot.

– Pitää muistaa myös se, että valtuustolla on laaja harkintavalta valittaessa kunnanjohtajaa, Oikarinen sanoo.

Ristijärven kunnanjohtajan virkaan kertyi kahdella hakukierroksella yhteensä 21 hakemusta. Loppuvuodesta 2017 kunnanjohtajaksi valittu Petteri Seppänen jäi eläkkeelle vuodenvaihteessa.