Keitele on 2000 asukkaan kunta Pohjois-Savossa. (Kuva: Keiteleen kunta)

Keiteleen kunnanjohtajaksi haluavia on kahden hakukierroksen jälkeen yhteensä 26.

Maanantaina päättyneellä toisella kierroksella virkaan hakivat valtiotieteen maisteri Anne Aholainen Leppävirralta, tradenomi YAMK Jani Bergström Oulusta, kasvatustieteen maisteri Johanna Bisi Hyvinkäältä, Timo Haara Keiteleeltä, metsätalousinsinööri Kari Jalkanen Joensuusta, tradenomi YAMK Kirsi Kellokangas Jyväskylästä, hallintotieteiden maisteri Ville Kilpiä Seinäjoelta, hallintotieteiden maisteri Pasi Marjakangas Juvalta, musiikin maisteri Tiina Nikander-Koivukangas Rovaniemeltä, kauppatieteiden maisteri Tommi Sundström Kouvolasta, hallintotieteiden maisteri Suvituulia Tammilehto Lempäälästä ja terveystieteen maisteri Pilvi Österman Espoosta.

Ensimmäisellä kierroksella hakijoita oli 15. Hakijat olivat Jesse Aaltio, Mikko Honkasalo, Veli Huusko, Jyrki Johansson, Sanna Karppinen, Kirsi Kinnunen, Martyna Leskinen, Petteri Pihlaja, Roope Rannasmaa, Jori Reijula, Liisa Ruuska, Jussi Stoor, Magnus Tuomaala, Harri Vesterinen ja Juha Väänänen. Heistä Magnus Tuomaala on perunut hakemuksensa.

Kunnanjohtaja virka tuli avoimeksi, kun edellinen kunnanjohtaja Emilia Savolainen valittiin kesällä Pieksämäen kaupunginjohtajaksi.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)