Kemi joutui laittamaan kaupunginjohtajan viran julkiseen hakuun - ei kilpailijoita Matti Ruotsalaiselle

Matti Ruotsalainen valittiin nykyiselle kuuden vuoden kaudelleen joulukuussa 2020.
Kemin kaupunginjohtajan virkaan kertyi yhteensä kuusi hakemusta tai suostumusta. Vain suostumuksensa jättänyt nykyinen kaupunginjohtaja Matti Ruotsalainen täyttää viran kelpoisuusehdot.
Viran tavoittelijoiden vähäinen määrä ei ollut yllätys, sillä kyseessä on marraskuussa tehdyn valtuuston päätöksen korjaus. Valtuusto hyväksyi tuolloin Ruotsalaisen siirtämisen toistaiseksi voimassaolevaan virkasuhteeseen ilman julkista hakua.
Päätöksestä valitettiin hallinto-oikeuteen, ja hallinto-oikeus olisi todennäköisesti kumonnut valtuuston päätöksen, sillä virkasuhteeseen ottaminen edellyttää lähes poikkeuksetta julkista hakua. Näin on todennut muiden muassa Kuntaliiton lakiasiainjohtaja Juha Myllymäki Lapin Kansassa 18. lokakuuta.
Helmikuun alussa valtuusto poisti päätöksensä Ruotsalaisen virkasuhteen vakinaistamisesta ja julisti viran avoimesti haettavaksi.
Kemistä lähtöisin oleva Ruotsalainen valittiin nykyiselle kuuden vuoden kaudelleen 1. joulukuuta 2020. Hän työskenteli aiemmin Hollolan hyvinvointijohtajana.
Hollola kiittää Kemiä siitä,että ottivat Matti Ruotsalaisen pitkään pestiin!