Keminmaan valtuusto valitsi torstaina nykyisen kunnanjohtajan Mauri Posion uudelle kuuden vuoden määräaikaiselle kaudelle. Valinta oli täpärä, sillä Posio sai valtuuston vaalissa 16 ääntä ja oululainen oikeustieteen maisteri Taneli Tuomaala 15 ääntä.

– Elokuun valtuustossa oli vielä tiukempaa, sillä silloin valittiin uusi tekninen johtaja arvalla, valtuuston puheenjohtaja Tommi Lepojärvi, kesk., kertoo.

Posion meneillään oleva kuuden vuoden kausi päättyy maaliskuun 2019 lopussa. Posio valittiin myös nykyiselle kaudelleen yhden äänen erolla. Joulukuussa 2012 hän sai valtuustossa 18 ääntä ja simolainen kauppatieteiden maisteri Vivi Marttila 17 ääntä.

Posio on filosofian maisteri, ja hän on työskennellyt aiemmin Hallinnon tietotekniikkakeskuksen Haltikin hankejohtajana, Rovaniemen kaupungin kansliapäällikkönä ja Posion ja Vihannin kunnanjohtajana.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



Virkaa tavoitteli kahdella hakukierroksella yhteensä 17 hakijaa.