Keski-Suomen maakuntajohtajan valintaa valmisteleva haastatteluryhmä on valinnut neljä hakijaa soveltuvuusarviointiin.

Testattavat ovat valtiotieteen lisensiaatti, lapsiasiainvaltuutettuna ja keskustan kansanedustajana toiminut Maria Kaisa Aula, Suomen Metsäkeskuksen johtaja Ari Eini, Finnet Liiton toimitusjohtaja Jarmo Matilainen ja työ- ja elinkeinoministeriön rakennemuutosjohtaja, Jämsän ja Nokian kaupunginjohtajana aiemmin toiminut Tapani Mattila.

Virkaa tavoitteli seitsemän hakijaa.

Maakuntahallitus tekee esityksensä valinnasta maakuntavaltuustolle 23. lokakuuta ja maakuntavaltuusto valitsee uuden maakuntajohtajan kokouksessaan 20. marraskuuta. Uuden maakuntajohtajan on tarkoitus aloittaa virassaan 1.5.2016.

Keski-Suomen nykyinen maakuntajohtaja Anita Mikkonen jää eläkkeelle. Mikkonen valittiin maakuntajohtajaksi 2002.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

*