Kuva: Tampereen kaupunki/Ari Järvelä
Anna-Kaisa Ikonen.

Kevan hallituksen puheenjohtaja, valtiosihteeri Anna-Kaisa Ikonen, kok., jättää tehtävänsä.

Ikonen valittiin Kevan hallituksen puheenjohtajaksi vuonna 2014, jolloin hän toimi Tampereen kaupungin pormestarina. Tämän vuoden huhtikuussa hän aloitti valtiosihteerinä valtiovarainministeriössä.

Ikonen sanoo Kevan tiedotteessa tehneensä asiassa kokonaisharkinnan.

– Mitään juridista estettä sille, että valtiosihteeri jatkaisi puheenjohtajan tehtävässä ei ole, tämä on selvitetty viranomaisilta. Valtiosihteerin tehtävä vaatii kuitenkin paljon. Päädyin ratkaisuun erityisesti ajankäytöllisistä syistä ja varmistaakseni, ettei epäilyjä roolieni epäselvyydestä synny. Teen ratkaisuni Kevan parhaaksi. Jostain on luovuttava, kun ottaa vastaan jotain uutta, Ikonen perustelee.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



Uuden hallituksen puheenjohtajan valitsee Kevan valtuuskunta kokouksessaan 13. kesäkuuta. Nykyisen hallituksen toimikausi alkoi vuoden 2015 alusta ja jatkuu edelleen.

Keva huolehtii julkisen sektorin eli kunta-alan, valtion, evankelis-luterilaisen kirkon ja Kelan työntekijöiden eläkeasioista.