Timo Kietäväinen on johtanut Kevaa vuodesta 2016. (kuva: Kari Långsjö)

Kevan toimitusjohtaja vaihtuu. Toimitusjohtaja Timo Kietäväinen jää eläkkeelle kuluvan vuoden marraskuussa, kun hänen lakisääteinen henkilökohtainen eläkeikänsä tulee täyteen. Kietäväinen olisi halutessaan voinut jäädä eläkkeelle jo viime vuoden marraskuun alussa, kun hänen alin eläkeikänsä tuli täyteen.

Kietäväinen siirtyi Kevaan 2016 Kuntaliiton varatoimitusjohtajan paikalta.

– Kevan hallituksen valitsema seuraava toimitusjohtaja saa eteensä uudet haasteet, jotka riippuvat keskeisiltä osin siitä, mitä eläkejärjestelmien yhdistämishankkeessa tapahtuu. Tämä ratkaisu ei riipu Kevasta, mutta Kevan uudistuminen jatkuu ratkaisun jälkeen joka tapauksessa uusista lähtökohdista, Kietäväinen sanoo Kevan tiedotteessa.

Kevan hallituksen puheenjohtaja, Turun kaupunginjohtaja Minna Arve kertoo, että hallitus käynnistää uuden toimitusjohtajan hakuprosessin välittömästi. Hallitus valitsee puheenjohtajan johdolla toimivan viisihenkisen valiokunnan valmistelemaan valintaprosessia. Tarkoituksena on, että uusi toimitusjohtaja on valittuna kesälomiin mennessä.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



– Kevan toimitusjohtajaksi tarvitaan muutosjohtamisen huippuammattilainen, joka tunnistaa myös toimialan erityishaasteet. Tavoiteaikataulu on se, että ennen kesälomia meillä on uusi toimitusjohtaja Kevaan valittuna, ja hän pystyisi aloittamaan kesälomien jälkeen niin, että Timo Kietäväinen on vielä talossa.

Arve kehuu Kietäväistä innostavaksi johtajaksi, joka on uudistanut merkittävästi Kevan toimintaa ja toimintakulttuuria.

– Kevan maine sidosryhmien keskuudessa on tutkitusti kohentunut ja on erinomainen. Asiakkaiden tyytyväisyys palveluihin on kasvussa, sijoitusomaisuus tuottaa vakaata ja varmaa tuottoa, ja Kevan henkilöstön osaaminen on vahvaa, Arve sanoo.