Kuva: PIXABAY

Kihniön kunnanhallitus esittää valtuustolle, että talous- ja hallintojohtaja Kristiina Mäkelä valitaan Kihniön uudeksi kunnanjohtajaksi.

Kunnanjohtajan virka tuli avoimeksi, kun Kihniön kunnanhallitus ja kunnanjohtajana toiminut Petri Liukku sopivat 12. joulukuuta 2024 Liukun virkasuhteen päättämisestä.

Mäkelän valinta liittyy Kihniön kunnan yt-neuvotteluihin. Niissä katsottiin tavoiteltujen kustannussäästöjen saavuttamisen kannalta tarkoituksenmukaiseksi, että kunnanjohtajan ja talous- ja hallintojohtajan tehtävät yhdistetään. Koska kyseessä on kunnallisen viranhaltijalain mukainen uudelleensijoitus, voidaan kunnanjohtajan virka täyttää ilman julkista hakumenettelyä.

Valtuusto käsittelee kunnanjohtajan valintaa 14. huhtikuuta. Kihniön virkajärjestelyistä kertoi aiemmin Ylä-Satakunta-lehti.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*