Kuhmoisten kunta sijaitsee Päijänteen länsirannalla. Noin 2200 asukkaan kunta siirtyi Keski-Suomesta Pirkanmaan maakuntaan vuoden 2021 alussa. (Kuva: Kuhmoisten kunta)

Kuhmoisten päättäjät ovat valinneet kolme kunnanjohtajakandidaattia jatkohaastatteluun ja soveltuvuusarviointiin.

Hakemusten ja haastattelujen perusteella jatkoon pääsivät Kimmo Malin, Valtteri Väyrynen ja Sari Hellsten. Heidän lisäkseen haastateltiin Varpu Sankelo, Juha-Matti Näykki ja Sari-Anna Vilander.

Jatkoon valituista Kimmo Malin on kuhmoislainen hallintotieteiden maisteri ja yliopisto-opettaja, Valtteri Väyrynen Laukaan kunnan sivistyspalveluiden hallinto-ja talouspäällikkö ja Sari Hellsten Jämsän kaupungin sosiaali-ja terveysjohtaja.

Kolmikko menee 28. kesäkuuta valtuuston haastatteluun, joka näytetään suorana verkkolähetyksenä Kuhmoisten kunnan YouTube -kanavalla. Kunnanhallitus tekee esityksensä kunnanjohtajan valinnasta 9. elokuuta, ja valtuusto valitsee uuden kunnanjohtajan 16. elokuuta.

Virka tuli tavoiteltavaksi, kun Kuhmoisten kuntaa vuodesta 2007 johtanut Anne Heusala valittiin Mänttä-Vilppulan kaupunginjohtajaksi. Hakijoita oli kahdella hakukierroksella yhteensä 24.