Kinnula on noin 1600 asukkaan kunta pohjoisessa Keski-Suomessa. (Kuva: Kinnulan kunta / Joni Kanervio)

Kinnula sai neljä hakemusta kunnanjohtajan virkaan tammikuun lopussa päättyneen hakuajan aikana. Kinnulan kunnanhallitus on päättänyt jatkaa hakua 20. helmikuuta saakka.

Virkaa tavoittelivat ensimmäisessä haussa tradenomi YAMK, medianomi AMK Kirsi Kellokangas Jyväskylästä, rakennusmestari Jukka Nieminen, kauppatieteen maisteri Antti Ritvonen Espoosta ja agrologi AMK Susanna Tuikka Lestijärveltä.

Kinnulan kunnanjohtajana vuodesta 2019 toiminut Erkki Nikkilä siirtyi joulukuussa Keski-Suomen hyvinvointialueen väliaikaishallinnon palvelukseen hallinto- ja tukipalvelujen rakentamisen projektijohtajaksi.

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä