Kinnula on noin 1600 asukkaan kunta pohjoisessa Keski-Suomessa. (Kuva: Kinnulan kunta / Joni Kanervio)

Kinnulan kunnanjohtajan valinta on edennyt haastatteluvaiheeseen. Tälla viikolla pidettäviin jatkohaastatteluihin on valittu tradenomi YAMK Kirsi Kellokangas ja valtiotieteiden maisteri Sabah Samaletdin.

Kunnanhallituksen Teams-haastattelussa olivat viime viikolla Kellokankaan ja Samaletdinin lisäksi kauppatieteiden maisteri Hannele Rahkala ja kauppatieteiden maisteri Aki Suhonen.

Kunnanhallitus tekee kunnanjohtajan valinnasta esityksensä valtuustolle 14. maaliskuuta, ja valtuuston valintakokous on 24. maaliskuuta.

Kinnulan kunnanjohtajan virkaa tavoitteli kahdella hakukierroksella yhdeksän hakijaa ja yksi virkaan suostumuksensa antanut. Kinnula joutui etsimään uutta kunnanjohtajaa, kun tehtävässä vuodesta 2019 toiminut Erkki Nikkilä siirtyi joulukuussa Keski-Suomen hyvinvointialueen väliaikaishallinnon palvelukseen hallinto- ja tukipalvelujen rakentamisen projektijohtajaksi.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)