kuva: Ville Miettinen
Kittilän kunnanhallitus käsittelee hallintojohtajan valintaa 14. elokuuta.

Kittilän hallintojohtajan valinta etenee haastatteluvaiheeseen. Kunnanhallitus saa ensi tiistaina eteensä esityksen, jonka mukaan haastatteluun kutsuttaisiin Sanna Kumpula, Paula Nilivaara ja Sanna Ylinampa.

Kittilä haki hallintojohtajaa kolmesti. Toukokuun lopussa päättynyt haku tuotti yhden perumisen jälkeen vain kolme hakemusta, ja virka päätettiin julistaa uudelleen haettavaksi. Toinen haku päätettiin uusia, koska teknisen virheen takia virkailmoitus ei välttämättä ollut vaadittua 14 vuorokautta nähtävillä kunnan www-sivuilla.

Haastatteluun ehdolla olevista Kumpula on hallintotieteen maisteri ja Kolarin kunnan talousasiantuntija. Nilivaara on kasvatustieteen maisteri ja toiminut muun muassa Vetelissä ja Kolarissa kansalaisopiston rehtorina. Ylinampa on oikeustieteen maisteri ja Kittilän vs. kunnanjohtaja. Ylinampa perui hakemuksensa ensimmäisen kierroksen jälkeen, mutta on liittynyt sittemmin uudelleen viran tavoittelijoiden joukkoon.

Kolmen hakukierroksen jälkeen hakijoita oli kaikkiaan 15. Kumpulan, Nilivaaran ja Ylinamman lisäksi paperinsa jättivät yhteiskuntatieteiden maisteri Heta Erkkilä, valtiotieteiden kandidaatti Timo Helander, filosofian maisteri Rafael Hellsten, kasvatustieteiden maisteri Katja Hietanen, hallintotieteiden maisteri Matti Kannus, oikeustieteen maisteri Heidi Kemppainen, valtiotieteiden maisteri Jari Lappalainen, kauppatieteiden maisteri Riitta Lassila, hallintotieteiden maisteri Lauri Lepola, oikeustieteen maisteri Jouko Nikkinen, yhteiskuntatieteiden maisteri Anneli Ollikainen ja hallintotieteiden maisteri Anne Paavonaho. Nikkinen ja Hietanen ovat myöhemmin peruneet hakemuksensa.

Kittilä valitsee seuraajan eläkkeelle jääneelle Esa Mäkiselle. Mäkinen toimi hallintojohtajana vuodesta 1994.

Jorma Ylönen
jorma.ylonen@kuntalehti.fi
0
JAKOA
Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.