kuva: Ville Miettinen
Sanna Ylinampa on kunnanhallituksen ehdokas Kittilän hallintojohtajaksi.

Kittilän kunnanhallitus päätti tiistaina esittää valtuustolle oikeustieteen maisteri Sanna Ylinamman valintaa hallintojohtajaksi.

Esitys syntyi äänin 4–2. Ylinamman takana olivat Sakari Kautto, sd., Pekka Rajala, kesk., Raija Palosaari, kd., ja Marita Toivanen, vas. Oikeudenmukainen Kittilä -ryhmän Tuula Mertaniemi ja Yrjö Vaara olivat hallintotieteiden maisteri Sanna Kumpulan valinnan kannalla. Kolme hallituksen jäsentä oli poissa.

Kunnanhallitus esittää Kumpulaa yksimielisesti Ylinamman mahdollisen kieltäytymisen varalle.

Ylinampa on Kittilän vs. kunnanjohtaja. Hänen pestinsä päättyy vuoden lopussa, ja kunta hakee parhaillaan vs. kunnanjohtajaa ensi vuoden ajaksi.

Hallintojohtajan virkaa tavoitteli kolmessa haussa 15 hakijaa, joista 6 haastateltiin.

Samassa kokouksessa kunnanhallitus päätti aloittaa menettelyn sivistysjohtajan irtisanomiseksi. Esittelytekstin mukaan sivistystoimenjohtajan viranhoidossa on ilmennyt puutteita, joiden vuoksi johtavan viranhaltijan ja työnantajan välillä on vakava luottamuksen puute.

Hallitus päätti asiasta äänin 5–2. Oikeudenmukainen Kittilä -ryhmän Mertaniemi ja Vaara olivat irtisanomista vastaan. Kautto, Rajala, Palosaari, Toivanen ja Antti Pekkala, ps., äänestivät irtisanomismenettelyn aloittamisen puolesta. Pekkala oli jäävinä poissa hallintojohtajan virantäytön käsittelystä.

 

 

Avatar
Jorma Ylönen
jorma.ylonen@kuntalehti.fi
Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.