Kolari valitsi Kristiina Tikkalan kunnanjohtajaksi marraskuussa 2018.
kuva: Milla Salo / Kolarin kunta
Valtuusto taputti pitkän valintaprosessin päätteeksi. Kristiina Tikkala valittiin kunnanjohtajaksi selvällä äänienemmistöllä.

Kolarin kunnanvaltuusto valitsi tiistaina uudeksi kunnanjohtajaksi hallintotieteiden maisteri Kristiina Tikkalan. Tikkala sai valtuuston virkavaalissa 18 ääntä, Dan Koivulaakso kaksi ääntä ja Markku Hukkanen yhden äänen.

Tikkala työskentelee Liikenneviraston kansainvälisen toiminnan johtajana. Kuntakokemusta hänellä on Kemin, Lohjan ja Vantaan kaupungeista sekä Pohjan kunnasta. Espoossa asuva Tikkala ei vielä osaa sanoa, koska pääsee aloittamaan työt Kolarissa.

– Odotan uutta työtä oikein innokkaana. Kolari on vireä kunta ja siellä on paljon asioita liikkeellä. Tietysti vähän aikaa kuluu opetellessa, mutta mahdollisimman nopeasti kääritään hihat ja aletaan hommiin, Tikkala sanoo Kolarin kunnan tiedotteessa.

Valtuuston puheenjohtaja Esa Nordberg, vas., kertoo, että poliittiset ryhmät keskustelivat valinnasta, mutta tekivät päätöksen itsenäisesti.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



– Viimeisen viikon aikana oli aika selkeää, että Tikkala saa äänienemmistön.

– Tikkala ei ollut muihin hakijoihin verrattuna ylivoimainen, mutta sai haastattelussa ja testeissä paljon pluspisteitä ja vakuutti valitsijat. Hänellä oli vahvin työkokemus johtamisesta ja hyvin laaja koulutus, Nordberg kertoo.

Viran tavoittelijoita oli yhteensä 24. Kolari joutui etsimään kunnanjohtajaa, kun syksyllä 2015 aloittanut Antti Määttä siirtyi Rovaniemen kaupungin henkilöstöjohtajaksi.