Kuhmoisten kunnanhallitus: kunnanjohtaja Valtteri Väyrysen luottamus puntariin
Kuhmoisten kunnanhallitus päätti maanantaina yksimielisesti esittää, että valtuusto asettaisi tilapäisen valiokunnan arvioimaan kunnanjohtaja Valtteri Väyrysen luottamusta. Valtuusto päättää valiokunnan asettamisesta 13. lokakuuta.
Asia lähti vireille seitsemän valtuutetun ja kahden varavaltuutetun jättämästä aloitteesta, jossa pyydettiin käynnistämään menettely kunnanjohtajan irtisanomiseksi luottamuspulan perusteella. Aloitteen tekijät perustelevat esitystään Väyrysen puutteilla asiaosaamisessa ja henkilöstöjohtamisessa.
– Kokonaisuudessa on kyse kunnanjohtajan taidosta, käytöksestä ja osaamisesta, joka ei vastaa Kuhmoisten kunnan tarpeita, aloitteessa todetaan.
Valtuustoaloitteen allekirjoittaneista varsinaisista valtuutetuista viisi oli kokoomuksen ja kaksi Avoin Kuhmoinen -ryhmän kunnanvaltuutettuja. Kokoomuslainen kunnanhallituksen puheenjohtaja Pekka Pitkäranta oli yksi allekirjoittajista.
Väyrynen valittiin Kuhmoisten kunnanjohtajaksi elokuussa 2021. Hän toimi aiemmin Laukaan kunnan sivistyspalveluiden hallinto-ja talouspäällikkönä.
Väyrynen on kiistänyt aloitteen perusteet ja sanonut, että haluaa yhä työskennellä Kuhmoisten kunnanjohtajana.
– Jos minä kaadun, kaadun saappaat jalassa niin, että olen tuonut omat asiani julkisuudessa esille, hän totesi Ylelle 26. syyskuuta.