Toimitusjohtaja Anne Lindqvist oli syksyllä Kunta-TV:n haastattelussa Kuntamarkkinoilla.

Kunnan Taitoa Oy:n toimitusjohtaja vaihtuu. Yritystä sen perustamisesta asti luotsanneelle Anne Lindqvistille myönnettiin tänään ero Taitoan hallituksen ylimääräisessä kokouksessa. Ero tuli voimaan välittömästi.

Välittömästi starttasi liikkeelle myös uuden toimitusjohtajan hakuprosessi. Tavoitteena on saada paikka täytettyä kesään mennessä.

– Taitoassa on aika hakea uudenlaista johtamista, jolla pystytään vastaamaan yhtiön nopean kasvun sekä toimintaympäristön muutosten tuomiin haasteisiin. Uuden toimitusjohtajan tehtävänä on saada yhtiön palvelutuotannon digitalisoiminen, toimintamallien tehostaminen ja tiedolla johtaminen sellaisiksi, että ne ovat ketteriä, kilpailukykyisiä ja asiakkaille lisäarvoa tuottavia, sanoo Taitoan hallituksen puheenjohtaja Kimmo Mikander.

Talous- ja henkilöstöhallinnon palveluja kuntatoimijoille tuottavassa Kunnan Taitoassa käytiin yt-neuvottelut viime syksynä. Niiden seurauksena henkilöstöä vähennettiin 40 työntekijää. Heistä 11 irtisanottiin ja 29 vähennettiin määräaikaisten, eläköityvien ja muista syistä poistuvien kautta.

 Vt. toimitusjohtajana oman toimensa ohella toimii hakuprosessin ajan yhtiön kehitysjohtaja Olli Ainasvuori.

 

Asiasta Kunnan Taitoan nettisivuilla

 

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä