Puheenjohtajan nuija ja tietokoneen hiiri ja näppäimistö valtuustosalissa.
kuva: Ville Miettinen

Keuruun kaupunginjohtaja Hannu Mars jättää tehtävänsä. Mars irtisanoutuu virastaan 25. tammikuuta, ja hänen virkasuhteensa päättyy maaliskuun lopussa.

Keuruun kaupungin tiedotteen mukaan kaupunginhallituksen edustajat ja kaupunginjohtaja Mars ovat keskustelleet asiasta 11. tammikuuta, ja irtisanoutuminen tapahtuu yhteisymmärryksessä. Eron taustalla ovat näkemyserot ja niistä aiheutunut molemminpuolinen luottamuspula.

Keuruun kaupunginhallituksen puheenjohtaja Markku Puro, sd., kertoo, että Marsille maksetaan johtajasopimuksen mukainen, yhdeksän kuukauden palkkaa vastaava erokorvaus. Marsin viranhoitovelvoite päättyy välittömästi.

Kaupunginjohtajan sijaisena toimii talousjohtaja Tero Mäkelä. Kaupunginjohtajan virka avataan hakuun lähiaikoina.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



– Kaupunginhallitus toivoo uusia ajatuksia kaupungin johtamiseen ja kehittämiseen, tiedotteessa todetaan.

Keuruun valtuusto valitsi Hannu Marsin kaupunginjohtajaksi joulukuussa 2015. Aiemmin, vuodesta 2011, hän toimi Kauhavan kehitysjohtajana.

Useat kuntajohtajat lähteneet viime kuukausina

Viime kuukausien aikana useat kuntajohtajat ovat jättäneet tehtävänsä johtajasopimuksiensa mukaisesti siten, että ero on tapahtunut yhteisymmärryksessä ja kuntajohtajille on maksettu johtajasopimuksessa määritelty erokorvaus.

Valkeakosken kaupunginjohtaja Jukka Varonen irtisanoutui 21. joulukuuta. Valkeakoskella oli vireillä myös tilapäisen valiokunnan asettaminen Varosen luottamuksen mittaamiseksi, mutta asia raukesi Varosen irtisanoutumiseen. Myös Pälkäneen kunnanjohtaja Jussi Teittinen jätti tehtävänsä joulukuussa.

Marraskuussa Kangasniemen kunta kertoi kunnanjohtaja Risto Nylundin lähdöstä.

– Ratkaisuun ei ole mitään erityistä syytä. Toiveet ja tavoitteet eivät vain täyttyneet, tai sitten ne olivat ylimitoitettuja, kertoi kunnanhallituksen puheenjohtaja Tapani Nykänen, kesk.

Lokakuun lopussa kerrottiin Mänttä-Vilppulan kaupunginjohtajan Markus Auvisen irtisanoutumisesta. Auvinen jätti eroilmoituksen johtajasopimuksensa mukaisesti, ja valtuusto vahvisti irtisanoutumisen 9. marraskuuta.

Syyskuussa Kokemäki kertoi kaupunginjohtaja Nina Kiven irtisanoutumisesta. Kaupunginjohtajan ja Kokemäen kaupunginhallituksen tavoitteet kaupungin johtamisessa erosivat toisistaan muun muassa viestinnällisissä asioissa ja kaupungin esille tuomisessa.

 

EDIT: Juttua täydennetty 11.1. klo 23.09.