kuva: Kuortaneen kunta
Kuortane on 3550 asukkaan kunta Etelä-Pohjanmaalla. Kuvassa Kuortaneen kunnantalo.

Kuortaneen kunnanjohtajan virkaan tuli keskiviikkona päättyneeseen määräaikaan mennessä 17 hakemusta. Lisäksi tehtävään suostumuksensa jättäneitä on kolme.

Hakijoiden joukossa on muiden muassa valtiotieteiden maisteri, moukarinheittäjänä tunnettu Olli-Pekka Karjalainen. Karjalainen edusti Suomea kolmesti olympialaisissa ja voitti moukarinheiton Suomen mestaruuden 15 kertaa. Hän nousi jälkikäteen Göteborgin vuoden 2006 EM-kisojen voittajaksi, kun dopingista kärähtäneen Valko-Venäjän Ivan Tihonin tulos mitätöitiin. Karjalainen on lähtöisin Töysästä, joka oli Kuortaneen naapurikunta. Töysä liittyi Alavuden kaupunkiin vuoden 2013 alussa.

Yksi suostumuksensa jättäneistä on Julkis- ja yksityisalojen toimihenkilöliitto Jytyn puheenjohtaja, hallintotieteiden maisteri Maija Pihlajamäki. Pihlajamäki on johtanut Jytyä vuodesta 2010. Sitä ennen hän toimi keskustan kaupunkitoiminnan suunnittelupäällikkönä sekä kunta- ja maakuntasihteerinä ja työskenteli myös europarlamentaarikon erityisavustajana Brysselissä. Pihlajamäki on syntynyt Lehtimäellä, joka oli Kuortaneen naapurikunta. Lehtimäki liittyi Alajärven kaupunkiin 2009.

Muut hakijat ovat ekonomi Risto Alaheikka, sairaanhoitaja AMK Marianne Eliasson, liikuntatieteiden maisteri Marjaana Kallio, kauppatieteiden maisteri Timo Kiviaho, sosionomi Jenni Kuisti, hallintotieteiden maisteri Kalle Mattila, kasvatustieteen maisteri Eveliina Nokua-Keisanen, tradenomi YAMK, Kyyjärven kunnanjohtaja Tiina Pelkonen, kauppatieteiden kandidaatti Aapo Petäjäniemi, yhteiskuntatieteiden maisteri Teemu Puolijoki, hallintotieteiden maisteri, Taivassalon kunnanjohtaja Vesa Rantala, terveystieteiden maisteri Virpi Rantanen, yhteiskuntatieteiden kandidaatti Janne Tervo, hallintotieteiden maisteri Mika Vertainen, filosofian lisensiaatti Markku Viitasaari ja diplomi-insinööri Jan Wasastjerna.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



Suostumuksensa ovat Pihlajamäen lisäksi jättäneet kasvatustieteen maisteri Kati Tiala ja kauppatieteiden maisteri, filosofian maisteri Tapio Seppä-Lassila.

Kuortaneen kuntaa 20 vuotta johtanut Pentti Turunen jää eläkkeelle ensi vuoden alkupuolella.