Joensuun kaupungin tuotantojohtaja Pekka Kuosmanen on valittu Polvijärven väliaikaiseksi kunnanjohtajaksi. Kuosmanen aloittaa va. kunnanjohtajana 1. tammikuuta 2017.

Polvijärven valtuusto äänesti va. johtajasta. Kuosmasen takana oli 17 valtuutettua, Polvijärven kunnan hallintojohtajaa Helena Kaasista äänesti 10 valtuutettua.

Huhtikuusta 2015 alkaen tehtävää hoitanut Annu Ahonen on valittu Kontiolahden kunnan omistaman Kontiolahden Yrityspalvelu Oy:n uudeksi toimitusjohtajaksi. Ahonen valittiin kunnanjohtajaksi kevättalvella 2015, mutta hänen valinnastaan valitettiin ensin hallinto-oikeuteen ja sitten Korkeimpaan hallinto-oikeuteen.

Ahonen kertoi marraskuussa Kuntalehdelle, että kunnan poliittinen kiehunta oli yksi syy uusien tehtävien etsintään. Polvijärvi käynnistää parhaillaan uuden kunnanjohtajan hakemista.

Avatar
Jorma Ylönen
jorma.ylonen@kuntalehti.fi
Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.