kuva: Ville Miettinen
Kittilä täyttää kunnanjohtajan viran viiden vuoden määräajaksi ensi vuoden alusta alkaen.

Kittilän kunnanjohtajan virkaan kertyi kuusi hakemusta. Hakuaika päättyi tiistaina 27. elokuuta.

Hakijoiden joukossa ei ole virassa olevia kuntajohtajia. Tunnetuin hakija on keskustan entinen kansanedustaja, oikeustieteen maisteri Eeva-Maria Maijala.

Muut hakijat ovat proviisori Tapio Heilala, oikeustieteen ja kauppatieteiden maisteri Kari Kuusisto, liiketalouden yo-merkonomi Seppo Lahtinen, terveystieteiden maisteri Mohamed Mahmoud ja oikeustieteen kandidaatti Mikko Virkamäki.

Kittilä täyttää kunnanjohtajan viran viiden vuoden määräajaksi ensi vuoden alusta alkaen. Vt.kunnanjohtajana toimiva Antti Jämsén on valittu hoitamaan virkaa kuluvan vuoden loppuun saakka.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



Jämsén on neljäs pätkäkunnanjohtaja Kittilässä sen jälkeen, kun Anna Mäkelä irtisanottiin syksyllä 2014. Pohjois-Suomen hallinto-oikeus kumosi irtisanomisen menettelyvirheen perusteella helmikuussa 2016, ja korkein hallinto-oikeus (KHO) piti hallinto-oikeuden päätöksen voimassa saman vuoden kesäkuussa.

Kittilän valtuusto hyväksyi Mäkelän kanssa neuvotellun sovintosopimuksen elokuussa 2016. Esteet viran täyttämiselle poistuivat, kun KHO totesi maaliskuussa 2019, että sopimus on lainmukainen.