Kyyjärven kunnanjohtajan valinta on valtuustossa 21. lokakuuta. Kunnanhallitus esittää Marjukka Latva-Laturin siirtämistä kunnanjohtajan virkaan.

Kyyjärven kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että kunnanjohtajan virka täytetään ilman julkista hakua kunnallisen viranhaltijalain perusteella ja tekninen johtaja Marjukka Latva-Laturi siirretään toistaiseksi voimassa olevaan virkaan 21. lokakuuta alkaen.

Kunnanhallitus katsoo, että kunnalla on taloudelliset ja tuotannolliset syyt siirtää viranhaltija toiseen virkasuhteeseen. Kyyjärven kunnassa on alkanut syyskuussa 2024 kuntalain mukainen arviointimenettely, koska kunnan ja kuntakonsernin alijäämää ei ole pystytty kattamaan kriisikuntakriteereiden vaatimassa ajassa.

Esitys syntyi lukemin 4-3. Vastaesityksessä katsottiin paremmaksi, että valtuusto päättäisi täyttää kunnanjohtajan viran määräaikaisesti huhtikuun loppuun 2025 saakka ja valtuuttaisi kunnanhallituksen valitsemaan määräaikaisen kunnanjohtajan.

Asia oli esillä kunnanhallituksessa jo syyskuussa, mutta tuolloin se palautettiin uuteen valmisteluun.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



Punkalaitumen kunnanjohtajaksi siirtyvän Tiina Pelkosen virkasuhde Kyyjärven kuntaan päättyy 20. lokakuuta. Marjukka Latva-Laturi toimii vt. kunnanjohtajana.