Lassi Häkkinen/Lahden kaupunki
Lahden kaupungintalo.

Lahden määräaikaista kaupunginjohtajan virkaa tavoittelee 13 hakijaa. Hakuaika päättyi perjantaina 20. huhtikuuta.

Hakijoiden joukossa on kokeneita kuntajohtajia. Kaikki hakijat ovat miehiä.

Lahteen haluaa muiden muassa Keravan entinen kaupunginjohtaja, hallintotieteiden maisteri Petri Härkönen, joka toimii parhaillaan Pälkäneellä kunnanjohtajan viransijaisena. Myös Lappeenrannan kaupunginjohtaja, hallintotieteiden maisteri Kimmo Jarva ja Petäjäveden kunnanjohtaja, hallintotieteiden maisteri Eero Vainio havittelevat virkaa. Vainio on toiminut Lahdessa aiemmin SDP:n valtuutettuna ja puolipäiväisenä sivistyslautakunnan puheenjohtajana.

Lahden kaupungin omasta väestä kaupunginjohtajaksi haluavat hallintotieteiden tohtori, osallisuus- ja hyvinvointipalvelujen johtaja Mikko Komulainen, ekonomi, konsernipalvelujohtaja Mika Mäkinen ja valtiotieteiden maisteri, kaupunkikehitysjohtaja Olli Alho.

Muut hakijat ovat maatalous- ja metsätieteiden maisteri, Kotkan palvelujohtaja Jorma Haapanen Kirkkonummelta, valtiotieteiden kandidaatti Timo Helander Helsingistä, filosofian maisteri Petri Huida Lappeenrannasta, kauppatieteiden ja filosofian maisteri Mika Itänen Seinäjoelta, kokemusasiantuntija Sami Talvitie Lahdesta, medianomi, kuvataiteilija Lauri Tujula Helsingistä ja filosofian maisteri Pekka Timonen Helsingistä.

Kansliapäälliköksi 2021

Nyt valittava kaupunginjohtaja siirtyy kolmen vuoden kuluttua kansliapäällikön tehtävään, kun Lahteen valitaan pormestari seuraavan vaalikauden alussa, 1.6.2021.

Ehdokkaiden haastattelut ja soveltuvuusarviot tehdään 21. toukokuuta mennessä. Kaupunginhallitus tekee valinnasta esityksen kesäkuun alussa, ja valtuusto valitsee kaupunginjohtajan 11. kesäkuuta. Uusi kaupunginjohtaja aloittaa tehtävässään 1. elokuuta tai erikseen sovittuna ajankohtana.

Kaupunginjohtajan valintaryhmään kuuluvat kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Milla Bruneau, kok., kaupunginhallituksen puheenjohtaja Pekka Komu, sd., ja 2. varapuheenjohtaja Aleksi Mäntylä, vihr., sekä henkilöstöjohtaja Anne-Maj Salmi. Kaupunginlakimies Pekka Virkkunen on valintaryhmän sihteeri.

Lahden nykyinen kaupunginjohtaja Jyrki Myllyvirta jää eläkkeelle 30 huhtikuuta.

Jorma Ylönen
jorma.ylonen@kuntalehti.fi
Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.