kuva: Ari Nakari
Jussi Stoor jätti Lemin kunnanjohtajan tehtävät. Hän aloitti kunnanjohtajana vuonna 2015.

Lemin valtuusto totesi maanantaina äänin 19–2, että kunnanjohtaja Jussi Stoor ei nauti valtuuston luottamusta. Valtuuston päätös laukaisi Stoorin ehdollisen irtisanoutumisen.

Ero astuu virallisesti voimaan irtisanomisajan jälkeen 16. huhtikuuta, mutta Stoor jätti tehtävänsä välittömästi valtuuston päätöksen jälkeen. Stoorille maksetaan kahdeksan kuukauden palkkaa vastaava korvaus vapaaehtoisesta irtisanoutumisesta.

Menettely perustui Stoorin harvinaislaatuiseen johtajasopimukseen, jossa luottamuspulan arvioiminen oli määritelty valtuuston tehtäväksi. Valtuustossa Stoorin luottamuksen puolesta äänesti vain kaksi SDP:n valtuutettua.

Lemin kunnanvaltuusto valitsi Jussi Stoorin kunnanjohtajaksi toukokuussa 2015. Stoor toimi aiemmin Sulkavan hallintojohtajana. Stoorin irtisanoutumisen jälkeen vt. kunnanjohtajana toimii hallinto- ja talousjohtaja Johanna Mäkelä.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)