Luottamuspulaa Keski-Suomessa - Jan Tollet jättää hyvinvointialueen
Hyvinvointialuejohtaja Jan Tollet on jättänyt eronpyynnön Keski-Suomen hyvinvointialueen aluehallitukselle. Tollet katsoo, että hänellä ei ole aluehallituksen luottamusta.
– Jätän Keski-Suomen hyvinvointialueen haikein mielin. Olemme tehneet ison työn hyvinvointialueen uudistamisessa sekä linjanneet suuntaa kohden ensi vuoden talouden tasapainoa. Viime aikoina olemme myös saaneet vietyä hyvin valtakunnan päättäjille viestiä rahoitusjärjestelmän toimivuuden korjaamistarpeista. Olemme parantaneet rahoituksen pohjalla olevien diagnoositietojen kattavuutta ja päättäneet talouden raportointi- ja ohjausjärjestelmän uudistamisesta, Tollet kertoo hyvinvointialueen tiedotteessa.
– Minulla ei kuitenkaan ole enää aluehallituksen luottamusta eikä siten riittäviä edellytyksiä työni jatkamiseksi. Hyvinvointialueella on edelleen suuret haasteet edessä, mutta luotan siihen, että Keski-Suomen hyvinvointialue pärjää tulevaisuudessakin ja tulee selättämään toiminnan ja talouden yhteensovittamisen haasteet, Tollet toteaa.
Tolletin työntekovelvoite on päättynyt. Aluehallitus käsittelee asiaa ylimääräisessä kokouksessaan maanantaina 3. marraskuuta.
– Toistaiseksi hyvinvointialuejohtajan tehtävää hoitaa sosiaali- ja terveyspalvelujen toimialajohtaja Kati Kallimo. Avaamme hyvinvointialuejohtajan haun lähiaikoina, aluehallituksen puheenjohtaja Maria Kaisa Aula, kesk., kertoo.
Tollet valittiin Keski-Suomen hyvinvointialuejohtajaksi kesäkuussa 2022. Kahden kärkiehdokkaan välisessä äänestyksessä Tollet sai 39 ääntä, kun Forssan seudun hyvinvointikuntayhtymän yhtymäjohtaja tuolloin toiminut Mikko Komulainen 30 ääntä.
Tollet on aiemmin toiminut muun muassa Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin johtajana ja Itä-Suomen laboratoriokeskuksen liikelaitoskuntayhtymä Islab Oy:n toimitusjohtajana.