Luottamuspulaa nyt Lemillä - kunnanjohtaja Kati Rekola jätti tehtävänsä
Kuva: Ville Miettinen.
Lemin kunnanjohtaja vaihtuu. Kunnanjohtaja Kati Rekola on sopinut kunnanhallituksen kanssa irtisanoutuvansa siten, että hänellä maksetaan yhdeksän kuukauden palkkaa vastaava erokorvaus.
Lisäksi Rekola saa kolmen kuukauden palkkaa vastaavan korvauksen talouden tasapainottamiseen liittyvien tavoitteiden saavuttamisesta ja ylittämisestä. Tästä kunnanhallitus ei ollut yksimielinen. Keskustan Jarmo Tölskin mielestä johtajasopimuksessa sovittu yhdeksän kuukauden eroraha olisi riittänyt. Hänen esityksensä hävisi äänestyksen lukemin 3–2. Kaksi hallituksen jäsentä äänesti tyhjää.
Irtisanoutumisen syyt eivät tule julki, sillä kunnanhallitus ja Rekola ovat erosopimuksessa sitoutuneet siihen, että ”asiasta ei anneta haittaavia lausuntoja millekään taholle”.
Yle kertoi 9. tammikuuta, että kunnanjohtaja Rekolan ja kunnanhallituksen puheenjohtajan Anu Karhun, kesk., välit eivät ole olleet täysin mutkattomat. Rekola oli kokenut, että Karhu oli kohdellut häntä asiattomasti ja teki Karhusta työsuojeluilmoituksen. Karhu kiisti epäasiallisen kohtelun.
Rekola valittiin Lemin kunnanjohtajaksi syyskuussa 2021. Hän työskenteli aiemmin Kustavin sosiaalijohtajana.
Rekola on tänä vuonna jo toinen eteläkarjalainen kunnanjohtaja, joka on joutunut jättämään tehtävänsä. Tammikuun 13. lähtöpassit sai Lemin naapurikunnan Luumäen kunnanjohtaja Risto Alaheikka.