kuva: Tuuli Soljansaari
Anne Ukkonen on toiminut Luumäen kunnanjohtajana vuodesta 2012.

Kouvolan kaupunginvaltuusto on valinnut kaupungin arviointipäälliköksi hallintotieteiden maisteri Anne Ukkosen.  Ukkonen on toiminut vuodesta 2012 Luumäen kunnanjohtajana. Sitä ennen, vuodesta 2009, hän työskenteli Suomenniemen kunnanjohtajana.

Arviointipäällikön tehtäviin kuuluu arvioinnin ja sen menetelmien suunnittelu ja kehittäminen. Hän valmistelee asioita tarkastuslautakunnalle ja toimii myös tarkastuslautakunnan esittelijänä ja sihteerinä.

– Varsin pitkän kuntajohtajauran jälkeen asiantuntijatyö kiinnosti jälleen. Olen toiminut aiemmin asiantuntijatehtävissä kunta-alan konsulttina, joten tämän tyyppinen työ on minulle ennestään tuttua. Ja Kouvolan kaupunki antoi minulle mahdollisuuden uudelle avaukselle – kuten kaupungin visiossakin todetaan, Ukkonen perustelee hakeutumistaan Kouvolaan.

Avatar
Jorma Ylönen
jorma.ylonen@kuntalehti.fi
Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.