Marina Erhola.

Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän valtuusto valitsi maanantaina Marina Erholan yhtymän uudeksi toimitusjohtajaksi. Erhola on koulutukseltaan keuhkolääkäri ja lääketieteen tohtori.

Erhola on toiminut Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ylijohtajana vuodesta 2009 ja työskennellyt sitä ennen muun muassa Hämeenlinnan terveyspalvelut-liikelaitoksen toimitusjohtajana sekä Hämeenlinnan kuntayhtymän johtajana.

Erholalla on kokemusta myös Päijät-Hämeestä. Hän työskenteli Päijät-Hämeen keskussairaalassa keuhkotautien osastolla lääkärinä 1990-luvulla. Hän on toiminut myös useissa kansainvälisissä tehtävissä, muuan muassa Maailman terveysjärjestö WHO:n asiantuntijana.

– Päijät-Hämeessä on tehty hienoa edelläkäyvää työtä. Haasteet, mutta myös mahdollisuudet ovat valtavat. Kiitän lämpimästi luottamuksesta, ja laitan koko osaamiseni ja kaikki verkostoni käyttöön uudessa tehtävässä. Tehdään yhdessä, Marina Erhola sanoo hyvinvointiyhtymän tiedotteessa.

Erhola aloittaa toimitusjohtajan tehtävässä näillä näkymin elokuussa.

– Odotamme, että uusi toimitusjohtaja tulee jatkamaan sitä hyvää kehitystyötä, joka yhtymässä on käynnissä. Toimitusjohtajan päätehtäviin kuuluu yhtymän ja omistajakuntien välisen luottamuksen vahvistaminen, ja talous on saatava paremmin hallintaan, toteaa hyvinvointiyhtymän valtuuston lahtelainen puheenjohtaja Hannu Rahkonen, kok.

Toimitusjohtajan tehtävää tavoitteli 23 hakijaa, joista valintaryhmä haastatteli seitsemän. Kolme hakijaa testattiin. Tehtävä vapautui, kun Eetu Salunen irtisanoutui helmikuussa 2019.

Avatar
Jorma Ylönen
jorma.ylonen@kuntalehti.fi
Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.