Pyhärannan vt. kunnanjohtaja Markku Mäki on irtisanoutunut virastaan. Kunnanhallitus myönsi Mäelle maanantaina eron helmikuun alusta alkaen.

Samalla kunnanhallitus julisti kunnanjohtajan viran haettavaksi. Hakuaika päättyy 11. helmikuuta.

Pyhäranta haki kunnanjohtajaa jo viime vuoden keväällä sen jälkeen, kun Pauliina Sarilo irtisanoutui virasta ja siirtyi Raision seudun koulutuskuntayhtymän Rasekon hallintojohtajaksi.

Kunnanjohtajan paikkaa tavoitteli tuolloin 15 hakijaa, mutta kunnanhallitus katsoi, että virkaa ei vielä täytetä. Vt. kunnanjohtajaksi valittiin Mäki, joka oli juuri jäämässä eläkkeelle Laitilan kaupunginsihteerin virasta.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä