kuva: Jämijärven kunta
Jämijärvi on noin 1800 asukkaan kunta Satakunnassa.

Porilainen filosofian maisteri Markus Ojakoski on ykkösehdokas Jämijärven kunnanjohtajaksi. Kunnanhallitus päätti maanantaina esittää valtuustolle Ojakosken valintaa.

Ojakoski toimi Kokemäen kaupunginjohtajana tammikuusta 2011 elokuuhun 2014. Hän on työskennellyt sen jälkeen muun muassa keskustan eduskuntaryhmän pääsihteerinä 2015–2017. Nykyisin Ojakoski on RP People -rekrytointiyhtiön toimitusjohtaja.

Jämijärvi haki kunnanjohtajaa kesän aikaan kahteen kertaan. Haastattelutyöryhmä kutsui haastatteluun Ojakosken lisäksi Juha-Pekka Mannilan, Kari Pentin, Olli-Pekka Salmisen ja Aki Viitasaaren ja esitti haastattelujen jälkeen kunnanhallitukselle joko Ojakosken tai Aki Viitasaaren valintaa. Virkaan kertyi yhteensä 20 hakemusta ja 2 suostumusta.

Jämijärven kunnanjohtajan virka tuli haettavaksi, kun Sodankylä valitsi huhtikuussa Kirsi Virtasen uudeksi kunnanjohtajaksi. Virtanen johti Jämijärveä syksystä 2015.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)