Markus Paananen työskentelee Keravan kaupungin sosiaali- ja terveyspalvelujen vs. toimialajohtajana. (kuva: Vesa Marjanen)

Espoon kaupunginhallitus valitsi maanantaina Markus Paanasen Espoon terveyspalveluista vastaavaksi johtajaksi. Paananen on lääketieteen tohtori ja terveydenhuollon erikoislääkäri.

Paananen työskentelee Keravan kaupungin sosiaali- ja terveyspalvelujen vs. toimialajohtajana. Hän on työskennellyt aiemmin Keravalla terveyspalvelujen johtajana sekä johtavana ylilääkärinä ja aiemmin lääkärinä Oulun yliopistollisessa sairaalassa ja Oulunkaaren kuntayhtymässä.

– Tulevan työni tavoite on, että espoolaiset pääsevät laadukkaisiin terveyspalveluihin viiveettä. Muuttuvan toimintaympäristön keskellä on kyettävä rohkeasti kehittämään palveluja, jotta tavoitteessa voidaan onnistua, Paananen sanoo Espoon kaupungin tiedotteessa.

Terveyspalvelujen johtaja vastaa Espoossa terveyspalvelut-tulosyksikön toiminnasta ja tavoitteiden toteutumisesta. Tulosyksikössä työskentelee noin 1000 työntekijää ja sen vuosibudjetti on noin 440 miljoonaa euroa.

Terveyspalvelujen johtajan virka avautui, kun virkaa aiemmin hoitanut lääketieteen tohtori Sanna Svahnin valittiin Espoon perusturvajohtajaksi. Terveyspalvelujen johtajan viransijaisena on toiminut kevään ajan ylihammaslääkäri Heli Yli-Knuuttila. Hän jatkaa tehtävässä, kunnes uusi johtaja aloittaa.

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä