Merikarvialla on kolme kärkinimeä uudeksi päälliköksi. (Ruutukaappaus Merikarvian Facebook-sivulta)

Merikarvian kunnanhallitus päätti maanantaina lähettää kolme kunnanjohtajan virkaa hakenutta soveltuvuusarviointiin. Testattavat ovat Kristiina Engblom-Pelkkala, Markus Ojakoski ja Kimmo Puolitaival.

Engblom-Pelkkala on tamperelainen kasvatustieteiden sekä hallintotieteiden maisteri ja Tampereen yliopiston johtamiskorkeakoulun yliopisto-opettaja.

Porilainen Ojakoski on toiminut aiemminkin kuntajohtajana: hän johti Kokemäen kaupunkia tammikuusta 2011 elokuuhun 2014. Nykyisin Ojakoski on RP People -rekrytointiyhtiön toimitusjohtaja, ja hän on työskennellyt Kokemäeltä lähtönsä jälkeen muun muassa keskustan eduskuntaryhmän pääsihteerinä 2015–2017. Koulutukseltaan Ojakoski on filosofian maisteri.

Puolitaival on merikarvialainen diplomi-insinööri. Hän on työskennellyt vuodesta 2014 Varsinais-Suomen Ely-keskuksen ylijohtajana ja sitä ennen Varsinais-Suomen TE-toimiston johtajana.

Virkaa tavoitteli 16 hakijaa. Lisäksi siihen annettiin kaksi suostumusta, joista toinen hakuajan päättymisen jälkeen. Kaikki kuusi haastateltua johtajaehdokasta olivat virkaa hakeneiden joukosta.

Merikarvian pitkäaikainen kunnanjohtaja Pentti Ala-Luopa jää eläkkeelle 1.8.2018 alkaen. Ala-Luopa on johtanut kuntaa vuodesta 1989.

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä