Arto Ylönen on toiminut Miehikkälän kunnanjohtajana toukokuusta 2016 lähtien.

Miehikkälän kunnanjohtaja Arto Ylönen on irtisanoutunut virastaan siten, että hänen viimeinen virassaolopäivänsä on 17. huhtikuuta 2023. Ylönen on toiminut Miehikkälän kunnanjohtajana toukokuusta 2016 lähtien.

– Päätös ei ollut helppo. Miehikkälä on ollut minulle vuosien ajan paljon enemmän kuin pelkkä
työpaikka, joten päätös oli hyvin pitkällisen prosessin ja perheessämme käytyjen keskustelujen
tulos. Tavoitteenani on löytää uusi työ, joka mahdollistaisi paremmin läsnäoloni ja osallistumiseni perheemme arjen pyörittämiseen Lappeenrannassa, kertoo Ylönen Miehikkälän kunnan tiedotteessa.

Ylösellä on Milla-vaimonsa kanssa 3- ja 7-vuotiaat lapset. Koulutukseltaan Ylönen on tekniikan tohtori ja hän toimi ennen kunnanjohtajuuttaan tutkijatohtorina Lappeenrannan teknillisessä yliopistossa.

Ylönen kertoo, että Miehikkälän-vuosiin on mahtunut niin hyviä kuin huonoja hetkiä.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



– Hienointa kunnanjohtajan työssä on kuitenkin ollut toimiva yhteistyö ja mahtava yhteishenki kuntamme päättäjien kanssa sekä lukuisat kohtaamiset ihmisten kanssa vuosien varrella.

Kunnanhallituksen puheenjohtajan Tarja Alastalon, kesk., mukaan Ylönen on kunnanjohtajauransa alusta alkaen osoittanut suurta sitoutuneisuutta tehtäväänsä.

– Sitoutuneisuus tehtävään ei ole vähentynyt, vaikka vaikuttamisen mahdollisuudet moniin asioihin viime vuosina ovat muuttuneet jopa taisteluksi tuulimyllyjä vastaan, Alastalo sanoo ja viittaa muun muassa Kymsoten kasvaneisiin kustannuksiin.

Alastalon mukaan yhteistyö Ylösen kanssa on ollut helppoa ja luontevaa. Erityisenä ansiona hän pitää Ylösen kykyä ymmärtää, että kunnan elinvoima on yrittäjyyttä ja elinkeinotoimintaa laajempi ilmiö, joka kumpuaa ihmisten yhteistoiminnasta.

– Seitsemän yhteistyövuoden aikana olemme oppineet tuntemaan toisemme myös ihmisinä ja siten on helppo ymmärtää Arton päätöksen perusteita, Alastalo kertoo.