Mikko Komulainen on työskennellyt Lahden kaupungin palveluksessa vuodesta 2011. (kuva: Lassi Häkkinen / Lahden kaupunki)

Lahden osallisuus- ja hyvinvointipalvelujen johtaja Mikko Komulainen on valittu Forssan seudun hyvinvointiyhtymän uudeksi yhtymäjohtajaksi. Yhtymäkokous teki valinnan yksimielisesti.

Komulainen on aiemmin toiminut muun muassa Lahden sosiaali- ja terveysjohtajana, Kouvolan sosiaali- ja terveystoimen tuotantojohtajana ja Askolan kunnanjohtajana.

Komulainen on hallintotieteiden tohtori Tampereen yliopistosta. Hänen vuonna 2010 valmistunut väitöskirjansa käsitteli kuntapalvelujen ulkoistamista.

Virkaa tavoitteli yhdeksän hakijaa. Yhtymäjohtajana aiemmin toiminut Katariina Korhonen siirtyi Keski-Uudenmaan sote-kuntayhtymän sairaalapalvelujen päälliköksi.

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä