kuva: Helsingin kaupunki
Mikko Rusama.

Diplomi-insinööri Mikko Rusama on valittu Helsingin ensimmäiseksi digitalisaatiojohtajaksi. Hän siirtyy tehtäväänsä Yleisradiosta, jossa hän on johtanut Ylen verkkopalveluiden kehittämistä.

Rusamalla on 20 vuoden kokemus digitaalisten palveluiden kehittämisestä ja johtamisesta. Hän on työskennellyt Yleisradion lisäksi muun muassa Sanomalla ja Sulakkeella.

Rusama aloittaa tehtävässään elokuun puolessa välissä. Digitalisaatiojohtajan tehtävä on uusi ja se täytetään viiden vuoden määräajaksi. Paikkaa tavoitteli 75 hakijaa.

– Aloitan työni perusteellisella ruohonjuuritason havainnointikierroksella. Kuuntelen mikä toimii ja mikä ei ja sen pohjalta muodostan yhteistyössä kokonaiskäsityksen, mihin suuntaan kaupungin eri toimintoja tulee kehittää, Rusama sanoo Helsingin kaupungin tiedotteessa.