Kunnan Taitoa Oy:n vt. toimitusjohtajana työskentelevä Olli Ainasvuori siirtyy takaisin konsultointitehtäviin ja yrittäjäksi, kertoo Taitoa tiedotteessaan.

Ainasvuori lähtee Taitoasta, kun parhaillaan rekrytoitavana oleva uusi toimitusjohtaja on valittu. Tiedotteen mukaan Ainasvuoren suunnitelmat ovat olleet vireillä jo loppusyksystä lähtien ja tästä syystä hän ei ole Taitoan toimitusjohtajaksi hakeneiden joukossa.

Haku toimitusjohtajaksi päättyi maaliskuun lopussa. Taitoan hallitus arvioi, että uuden toimitusjohtajan nimi on selvillä noin kuukauden kuluttua. Yritystä sen perustamisesta asti eli vuodesta 2010 luotsanneelle Anne Lindqvistille myönnettiin ero tammikuussa.

Kunnan Taitoa Oy on talous- ja henkilöstöhallintopalveluja tuottava osakeyhtiö, jonka omistajia ovat kunnat ja kuntayhtymät.

Avatar
Jorma Ylönen
jorma.ylonen@kuntalehti.fi
Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*