Oulun kaupunginhallitus ei tehnyt torstaina esitystä siitä, kuka tulisi valita Oulun uudeksi kaupunginjohtajaksi.

Hallitus tyytyi esittämään, että valtuusto suorittaa kaupunginjohtajan vaalin. Valtuuston kokous on 12. joulukuuta.

Kaupunginjohtajakandidaateista on valikoitunut neljän ehdokkaan kärkijoukko. Siihen lukeutuvat valtiovarainministeriön ylijohtaja, kunta- ja aluehallinto-osaston osastopäällikkö Päivi Laajala, Tyrnävän kunnanjohtaja Marjukka Manninen, Oulun yhdyskuntajohtaja Matti Matinheikki ja Oulun talousjohtaja Jukka Weisell.

Nelikko on käynyt soveltuvuusarvioinnissa ja myös kaupunkilaisten kuultavana avoimessa yleisötilaisuudessa.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



Virkaa tavoitteli 12 hakijaa. Jukka Weisell antoi virkaan suostumuksensa.