Juhannuksen jälkeen selviää, kenestä tulee Päijät-Hämeen hyvinvointialuejohtaja.

Päijät-Hämeen hyvinvointialueen aluehallitus ei saanut aikaan yhteistä esitystä uudesta hyvinvointialuejohtajasta. Näin ollen valinta tapahtuu virkavaalina puhtaalta pöydältä ensi maanantain aluevaltuustossa.

Päijät-Hämeessä valittiin jo Marina Erhola hyvinvointialuejohtajaksi, mutta kun hänellä oli vientiä myös Pirkanmaalle, niin hakuprosessi jouduttiin uusimaan. Tarkempiin henkilöarviointeihin valintatoimikunta lähetti Annikki Niirasen, Jukka Santalan ja Petri Virolaisen. Kolmikosta Niiranen ja Virolainen tulivat hakuprosessiin mukaan vasta haun uusintahakukierroksella, kun Erhola ilmoitti, ettei hän ota virkaa vastaan.

Kolmesta kärkiehdokkaasta Annikki Niiranen on Kymsoten toimitusjohtaja ja Petri Virolainen on Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin johtaja. Jukka Santala on Päijät-Soten yhtymäpalveluiden toimialajohtaja ja hän toimii 1.8. alkaen Päijät-Hämeen hyvinvointialueen määräaikaisena hyvinvointijohtajana siihen saakka, kunnes maanantaina valittu uusi johtaja ottaa viran vastaan.

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä