Päivi Terävä irtisanoutuu Hausjärven kunnanjohtajan virasta 30. kesäkuuta 2015 lukien. Terävä ilmoitti irtisanoutumisestaan tiistaina 4. marraskuuta.

– Irtisanoutumiseeni ei liity mitään erityistä dramatiikkaa, en esimerkiksi koe mitään akuuttia ristiriitatilannetta kunnanvaltuuston tai kunnanhallituksen kanssa. Irtisanoutumiseeni on useita erilaisia syitä, joita en koe tarpeelliseksi tässä yhteydessä avata enempää, Terävä toteaa tiedotteessaan.

Terävä kirjoittaa irtisanoutumisajan olevan pitkä, jotta valtuustolla on riittävästi aikaa uuden kunnanjohtajan valintaan.  Terävälle tulee maaliskuun alussa täyteen kahdeksan vuotta Hausjärven kunnanjohtajana.

– Olen saanut kunnanjohtajan tehtävältä paljon, mutta olen myös antanut itsestäni paljon tälle tehtävälle. Nyt on sopiva ajankohta miettiä elämää uudella tavalla.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



– Minulla ei tällä hetkellä ole tiedossa uutta työpaikkaa, mutta olen valmis harkitsemaan uusia haasteita, mikäli elämä sellaisia tuo eteen, Terävä sanoo.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*