Paltamon kunnanhallitus nosti maanantaina Pasi Ahoniemen ja Matti Mentilän kärkiehdokkaiksi kunnanjohtajan virkaa varten. Hallitus esittää valtuustolle, että valtuusto käy virkavaalin Ahoniemen ja Mentilän välillä.

Pasi Ahoniemi on tradenomi ja Paltamon kunnanhallituksen keskustalainen puheenjohtaja. Matti Mentilä on paltamolainen trademoni (YAMK). Hän toimi Suomussalmen kunnanjohtajana 2010–2012.

Virkaa tavoitteli 16 hakijaa, joista 6 haastateltiin. Ahoniemen ja Mentilän lisäksi soveltuvuusarvioon lähetettiin Sievin entinen kunnanjohtaja Janne Tervo.

Paltamoa pitkään johtanut Arto Laurikainen jää eläkkeelle heinäkuun alussa. Uusi kunnanjohtaja valitaan 26. maaliskuuta pidettävässä valtuuston kokouksessa.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)