Panu Peitsaro oli kokoomuksen ehdokkaana eduskuntavaaleissa 2019. Hän sai Kaakkois-Suomen vaalipiirissä 2528 ääntä ja saavutti paikan varakansanedustajana. (kuva: Jorma Ylönen)

Sosterin eli Itä-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymäjohtaja Panu Peitsaro on
irtisanoutunut. Peitsaro on työskennellyt kymmenen vuotta Sosterin hallinnon eri tehtävissä. Kuntayhtymän johtajana hän aloitti elokuussa 2015.

– Näihin vuosiin on mahtunut uskomaton määrä erilaisia asioita, mukaan lukien kolme eri sote-uudistusta, joista tosin yksikään ei ole vielä mennyt maaliin asti, Peitsaro toteaa Sosterin verkkosivuilla.

– Kymmenen vuotta on varsin pitkä aika työskennellä yhden työnantajan johtotehtävissä nopeasti muuttuvassa yhteiskunnassa. Isojen muutosten koittaessa on hyvä hetki antaa organisaatiolle tilaa hengittää ja katsoa tulevaisuuteen uusin voimin. Matka sote-uudistuksen loppuun saattamiseen on vielä pitkä. Luottamushenkilöt valitaan kuntavaaleissa neljän vuoden välein mutta myös virkamiesjohdon tulee arvioida itsekriittisesti omasta näkökulmastaan, onko heistä todellista hyötyä organisaatiolle sekä alueen väestölle, keitä varten työtä tehdään, Peitsaro kirjoittaa.

Peitsaro kiittelee vuolaasti Sosterin henkilökuntaa ja luottamushenkilöitä. Erityisen kiitoksen hän antaa Sosterin hallituksen puheenjohtajalle Pekka Nousiaiselle.

– Hänen osaamisensa, verkostonsa ja tukensa omalle työlleni on ollut todella merkittävässä roolissa Sosterin kehittämisessä sekä sairaalan jatkuvuuden turvaamisessa.

Peitsaro kertoo palaavansan lääketieteen tutkimuksen pariin. Hän on toiminut Turun yliopistossa tutkimusryhmässä, joka tutkii erityisesti papilloomaviruksen aiheuttamia syöpiä kuten nielurisa- ja kohdunkaulansyöpiä.

Vuonna 1971 syntynyt Peitsaro on valmistunut hammaslääketieteen lisensiaatiksi Turun yliopistosta 1998, lääketieteen lisensiaatiksi Helsingin yliopistosta 2007 ja terveydenhuollon erikoislääkäriksi Turun yliopistosta 2015.

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä