kuva: Pelkosenniemen kunta
Pelkosenniemellä odotetaan uusia hakijoita.

Uutta kunnanjohtajaa etsivä Pelkosenniemi ei tyydy viiteen hakijaan. Kunnanhallitus päätti tiistaina jatkaa hakuaikaa elokuun loppuun saakka.

Ensimmäisellä hakukierroksella paperinsa jättäneet huomioidaan uudessa haussa. Virkaa tavoittelivat heinäkuun loppuun päättyneessä määräajassa Juho Jukkola, Esko Rautiainen, Päivi Rissanen, Tuomas Räihä ja Juha Wiskari.

Virkaa jo hakeneista Esko Rautiaisella on aiempaa kuntajohtajakokemusta. Hän on toiminut kunnanjohtajana Mellilässä, Askolassa ja Puolangalla. Ylen uutisen mukaan Juha Wiskari on muusikko Arttu Wiskarin isä. Wiskari työskentelee yrityskonsulttina.

Kunnanjohtajan tehtävä tuli haettavaksi, kun Pertti Severinkangas valittiin Siikajoen kunnanjohtajaksi. Severinkangas on johtanut Pelkosenniemeä vuodesta 2015.

Mainos