kuva: Tilda Hopia / Vaasan yliopisto
Petri Virtanen aloittaa osa-aikaisessa professuurissa Vaasan yliopistossa elokuun alussa.

Valtiotieteiden tohtori Petri Virtanen on nimitetty osa-aikaiseksi sosiaali- ja terveyshallintotieteen professoriksi Vaasan yliopistoon ajalle 1.8.2019–31.7.2021. Kyseessä on tutkimuspainotteinen tehtävä.

– Olen erittäin innostunut hoitamaan sosiaali- ja terveyshallintotieteen professuuria Vaasan yliopistossa, koska olen pitkään seurannut sosiaali- ja terveyshallintotieteen oppiaineen tutkijoiden työtä ja pidän heitä alan ykkösosaajina Suomessa. Haluan antaa parhaan panokseni akateemiselle yhteisölle tavalla, josta hyötyisivät oppilaat, tutkijat ja yhteistyökumppanit, sanoo Virtanen Vaasan yliopiston tiedotteessa.

Virtanen toimii parhaillaan eduskunnan alaisen Itsenäisyyden juhlavuoden lastensäätiö Itlan toimitusjohtajana. Aiemmin Virtanen toimi projektijohtajana Sitrassa vastaten julkisen hallinnon kehittämisohjelmasta. Sitä ennen hän on työskennellyt Tampereen yliopistossa hallintotieteen professorina ja tutkimusjohtajana, Turun kaupungin sosiaali- ja terveystoimen palvelutuotantojohtajana ja valtiovarainministeriön neuvottelevana virkamiehenä ja yksikönpäällikkönä.

Virtanen on Lapin yliopiston hallintotieteen, Tampereen yliopiston sosiaalipolitiikan ja Helsingin yliopiston sosiaalityön dosentti. Tutkimuksessaan, opetuksessaan ja julkaisuissaan hän on viime vuosina keskittynyt älykkäisiin organisaatioihin, julkisiin palveluihin, hallintopolitiikkaan, palvelusysteemeihin, julkiseen politiikkaan ja julkishallinnon johtamiseen.

Avatar
Jorma Ylönen
jorma.ylonen@kuntalehti.fi
Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.