Katarina Helander on Pukkilan uusi kunnanjohtaja.

Pukkila valitsi maanantaina uudeksi kunnanjohtajaksi hollolalaisen kauppatieteiden kandidaatin Katarina Helanderin.

Helander sai valtuuston vaalissa 13 ääntä, Jukka Malila 2 ääntä ja Esko Rautiainen yhden äänen. Yksi äänestyslippu hylättiin. Varalle valittiin valtiotieteiden maisteri Christian Hällfors Sipoosta.

Pukkila valitsi kunnanjohtajan nopealla tahdilla, sillä viran hakuaika päättyi 2. joulukuuta. Virkaa tavoitteli 14 hakijaa, joista 6 haastateltiin viime viikolla. Valintaa valmistellut työryhmä päätyi viime perjantaina esittämään Helanderin valintaa.

Katarina Helander perusti Taapero-päiväkodit Oy:n 2004 ja toimi sen toimitusjohtajana vuoteen 2012, jolloin hän myi yrityksensä Suomen Tenava päiväkoti Oy:lle (nyk. Norlandia-päiväkodit). Hän on vuoden 2011 vuoden nuori yrittäjä -palkinnon voittaja.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



Yrityskaupan jälkeen hän on toiminut muun muassa erilaisissa asiantuntijatehtävissä, pääomasijoittajien palveluksessa ja vaikuttanut yrittäjäjärjestöissä. Hän toimi viime vaalikaudella myös Kirkkonummen kuntapolitiikassa kokoomuksen valtuutettuna ja kunnanhallituksen jäsenenä.

– Viimeistelen parhaillaan kauppatieteiden maisterin opintoja. Korona-aikaan osuneet opinnot olivat nollaus, jonka aikana päätin, että haluan tehdä arvopohjaista, yhteiskunnallisesti vaikuttavaa työtä. Kunnanjohtajan työ on juuri sitä. Olen generalisti, kehittäjä ja motivoija ja olen iloinen, että Pukkilan päättäjät halusivat juuri tällaisen kunnanjohtajan. Helander sanoo.

Helander uskoo, että itäisellä Uudellamaalla sijaitsevalla Pukkilalla on eväät menestykseen.

– Olen varma, että Pukkilasta on mahdollista tehdä erittäin haluttu asuinkunta. Veto- ja pitovoimatekijöitä pitää vahvistaa ja kunnan brändiä kirkastaa omaperäisellä tavalla.

Pukkilan kuntaa helmikuusta 2020 johtanut Juha Rehula siirtyy Farmasialiiton toiminnanjohtajaksi.

EDIT: Lisätty Helanderin kommentit 14.12. klo 15.03.